Tällaisen ohjeen antoi valokuvaan Rick Diffley ja jatkoi:

Ja mene tarpeeksi lähelle.

Valokuvaukseen tarkoitettu ohje pätee valokuvaajien lisäksi myös niin kirjoittajille kuin puhujillekin, niin hengellisessä kuin sekulaarissa kentässä. Tunne – niin peruspotutus kuin innostuminen asiasta – välittyy läpi tahtoi sitä tai ei.

Ajattelen, että erityisesti kristittyinä meidän kannattaa pohtia levitämmekö ympärillemme iloista sanomaa siitä, että Jeesus vapauttaa sen, joka haluaa Hänen luokseen tulla, vai onko sanomamme ytimessä jotain muuta.

Johannes kirjoittaa kristillisestä todistuksesta:

Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.

Elämä on koettu kaikin aistein ja maustein – ja tulee esiin elämänmakuisena todistuksena. Tämä todistus tai uskonkuvaus voi olla myös palvontaa, johon saamme pistää parastamme:

Psalminkirjoittajan sanoin:

Sydämeni on tulvillaan kauniita sanoja.
Minä lausun säkeeni kuninkaalle —
olkoon kieleni kuin taitavan kirjurin kynä.